Voisi kuvitella että Kumous – Uusi Työnhaku on syvimmältä olemukseltaan verkkokursseja, oppaita ja blogeja, joiden välityksellä minä ja sisältökumppanini Ama kerromme miten uudenlaista työnhakua kannattaa tehdä. Kumous on kuitenkin pohjimmiltaan yhteisö, ja usein tuntuu että olen oppinut Kumouksen kyytiin hypänneiltä kurssilaisilta enemmän kuin voin ikinä opettaa heille.

Kumoukseen kuuluu aktiivinen keskustelu. Kumouksen viisi askelta loistavaan työhakemukseen -verkkokurssin salaisessa Facebook-ryhmässä pohditaan joka päivä työnhakuun, uraan ja omaan osaamiseen liittyviä isoja ja pieniä kysymyksiä. Kumouslaiset ovat noin 23-65-vuotiaita, suuri osa korkeakoulutettuja moniosaajia – hyvä edustus on esim. valtiotieteilijöillä, humanisteilla, tradenomeilla ja kasvatustieteilijöillä. Mutta moniosaajia löytyy myös eläinlääkäri-, taksikuski-, kansakoulu- ja neuropsykologipohjalta. Muun muassa. Kyseessä on siis varsin monimuotoinen yhteisö.

Mitä kumouslaiset, nuo aktiiviset ja rohkeat työnhakijat, ovat opettaneet minulle? Tässä kolme keskeisintä oivallusta:

1. Soita se puhelu, vaikka vähän jännittää

Moi, pakko jakaa tämä teidän kanssa: tein äsken ekan "kylmän soiton" potentiaaliselle työnantajalle! Hirvitti kyllä etukäteen, mutta se sujui hyvin. Olin eka tuunannut CV:n ja hakemuksen Kumous-opein & lähettänyt ne n. viikko sitten tälle tyypille. Olin ihan varma, että se on jossain laiturinnokassa lomailemassa tai sieltä vastaisi joku sihteeri tms. Mutta sain oikean henkilön kiinni & hyvää tietoa rekrytointiposessista. Ainakin se muisti mun hakemuksen, eikä suoralta käsin tyrmännyt sitä :) Kävi miten kävi, oon tosi tyytyväinen, että uskalsin tehdä tuon. En olisi varmasti ilman Kumous-oppeja rohjennut ryhtyä tähän!

Kuristava tunne kurkussa. Hikiviikset jotka ilmaantuvat ylähuulelle. Tuntemattomalle ihmiselle soittaminen on aina jännittävää, ja vielä tuplasti jännittävämpää silloin kun pelissä saattaa olla työpaikka. Vertaistuen, hyvän puhelurungon ja valmistautumisen avulla pystyt kyllä siihen! Kyselet sitten ihan uutta työpaikkaa tai soitat ilmoituksen perään, puhelinsoitto on tärkeä osa työnhakua. Kaikkia meitä jännittää, mutta pahin vaihe on se vihreän luurin painaminen, sen jälkeen helpottaa.

Kannattaa muistaa, että puhelun tarkoitus ei ole koskaan järjestää itselleen työpaikkaa puhelimessa, vaan ainoastaan päästä tapaamiseen (eli haastatteluun). Puhelussa ei siis ole koko elämä pelissä. Eräs kumouslainen antaa hyvän vinkin, joka auttaa suhtautumaan puheluun tutkimuksena:

Mie ajattelin, että oon tekemässä juttua aiheesta (=hakemus) ja haastattelen puhelimella sitä varten. Se auttoi ottamaan etäisyyttä, ettei tuntunut niin itsensä tyrkyttämiseltä. Soittoja kannattaa tehdä - niihinkin tottuu. Ja mieluummin harjoitella paikoilla, jotka ei oo niitä ykköspaikkoja.

2. Jätä hyvä vaikutelma, vaikka et saisikaan työpaikkaa

Hyviä uutisia täältäkin, 13kk työnhaun jälkeen viimein perjantaina allekirjoitin työsopparin ja vieläpä täysin sellaisen, josta olen koko tämän ajan (tai oikeastaan vielä kauemman) haaveillut. Työpaikka löytyi lopulta siten, että olin hakenut ilmoituspaikkaa ja käynyt parissa haastattelussa sen perusteella, mutta en kyseistä paikkaa saanut. Paria kuukautta myöhemmin otettiin yhteyttä, että heillä oli auennut uusi vielä paremmin mun profiiliin sopiva paikka ja pyydettiin haastatteluun. Suuri kiitos henkisestä tuesta ja konkreettisista vinkeistä tälle yhteisölle sekä tsemppiä teille, joiden työnhaku vielä jatkuu!

Tällaisia tarinoita on tullut vastaan useita: työnhakuprosessi tyssäsi haastatteluun, mutta myöhemmin samasta työpaikasta aukesi vieläkin sopivampi pesti ja työnantaja otti uudelleen yhteyttä. Jos et saa haluamaasi työpaikkaa, älä siis pura turhautumistasi tai harmitustasi rekrytoijaan, vaan kerro että olet edelleen kiinnostunut jos uusia mahdollisuuksia aukenee. Sinusta voi tuntua että niin ei koskaan tapahdu, mutta kumouslaisten kokemukset todistavat toisin.

3. Kerro kun työnhaku turhauttaa tai innostaa

Moni tekee työnhakua ihan yksin ja purkaa siihen liittyvät harmitukset korkeintaan oman kumppanin kanssa, jos sellainen sattuu löytymään. Muiden samassa tilanteessa olevien tuki on kuitenkin korvaamaton apu, jota kannattaisi hyödyntää enemmän.

Onko sinulla kavereita jotka hakevat töitä? Sopikaa viikoittainen aamupala, lounas tai vaikkapa liikuntahetki jonka aikana työnhausta saa avautua ihan kunnolla! Työnhakuun liittyvät tuskat on helpompi kantaa ja onnistumiset makempi tuulettaa kun ympärillä on yhteisö joka tietää mistä puhut.

Kumouslaiset ovat hitsautuneet yhteisöksi jossa jokainen voi ottaa sellaisen paikan kun itselle sopii, joko luupin keskellä tai ulkoreunalla tarkkaillen. Facebook-keskusteluiden lisäksi yhteisö on poikinut tapaamisia eri kaupungeissa, ja syyskuussa kumouslaiset tapaavat ainakin Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Tule mukaan tähän porukkaan tai perusta oma työnhakuyhteisö kavereidesi kanssa, tärkeintä on että et jää yksin työnhakusi kanssa!

(Jos haluat mukaan reilun 400 kumouslaisen joukkoon, voit vielä tänään ja huomenna 31.8.2017 ilmoittautua mukaan verkkokurssille Kumouksen viisi askelta loistavaan työhakemukseen!)