11/09/2018Ei kommentteja

3+ oivallusta itsetuntemuksesta ja voimavarojen ylläpitämisestä työnhaussa

Kuten monelle muullekin, kesä oli minulle työnhaun kannalta hiljaista aikaa. Toisaalta rauhoittuminen antaa aikaa syvälliselle pohdiskelulle. Olen vakituisessa työsuhteessa kiinnostavassa organisaatiossa, mutta en unelmieni työssä, ja olen siksi etsinyt uralleni seuraavaa askelta. Ylä- ja alamäet ovat seuranneet toisiaan, kun toiveeni ja mieleni ovat vaihdelleet noin vuoden kestäneen työnhaun aikana tuuliviirin lailla. Haluanko muutosta? Millaista muutosta haluan? Kesän aioin rauhoittaa ansaitusta lomasta nauttimiseen. En aikonut tehdä mitään työnhakuun liittyvää. Hieman salakavalasti niin kuitenkin kävi: ympäröivä elämänpiirini ja myös eräs lukukokemus saivat minut miettimään omia tavoitteitani ja voimavarojani uudesta näkökulmasta, joka vaikuttaa asennoitumiseeni työnhakua kohtaan.

Vietin kesäloman rennosti perheen ja ystävien seurassa. Satuin myös vihdoin lukemaan paljon kehutun kirjan Voittamisen Anatomian (Oskari Saari), joka käsittelee edesmenneen lääkärin ja valmentajan Aki Hintsan kokonaisvaltaista hyvinvointimallia. Kirja selkeytti ajatuksiani hyvinvoinnista, motivaatiosta ja tavoitteiden saavuttamisesta. Hyvinvointi ja motivaatio liittyvät Hintsan mallissa tiukasti yhteen: ”Menestys on hyvinvoinnin sivutuote”, Hintsa tapasi sanoa.

Voittamisen anatomia sisältää paljon loogista asiaa mukavasti paketoituna. Hintsan mukaan vain itsensä ja omat arvonsa tunteva ihminen voi tietää, mitä haluaa, ja sen kautta motivoitua aidosti. Ainoastaan motivoitunut ihminen voi muuttaa asioita elämässään pysyvästi. Edelleen, jotta voi tavoitella haluamaansa, on hallittava itse omaa elämäänsä. Tässä on kirjan tarjoama ihmisen motivaation ydin, ihmisen “core”. Sen lisäksi kirjassa käsitellään hyvinvoinnin osatekijöitä, kuten palautumista ja ravintoa, keinoina tukea omaa hyvinvointia ja mahdollistaa sellainen elämä, jota ihminen tavoittelee.

Olen kokenut ongelmaksi oman tuuliviirimäisen päättämättömyyteni siitä, mitä oikeasti haluan tehdä. Välillä olen tyytyväinen nykytilanteeseen, toisina hetkinä haluan keskittyä uran edistämiseen uuteen suuntaan, seuraavana päivänä haaveilen perheestä tai paluumuutosta ja pian taas innostun ajatuksesta hankkiutua töihin ulkomaille. Tavoitteiden tärkeysjärjestys tuntuu muuttuvan koko ajan. Kirjan luettuani ja ajatusten rattaiden pyörittyä aikansa olen alkanut ymmärtää oman coreni jo hieman paremmin. Se on tuonut rauhaa ja hallittavuuden tunnetta arjen pyöritykseen ja auttanut ylläpitämään voimavarojani urapohdintojen myrskyissä. Pähkinänkuoressa suurin oivallukseni on, että vaikka ura onkin minulle tärkeä asia, sen paikka on arvojärjestyksessäni vasta monien muiden asioiden jälkeen. Ainoa tapa tehdä itseni onnelliseksi on, että käytän aikaani ja energiaani arvojärjestykseni mukaisesti.

Hintsan kirjan tarjoamista oivalluksista pysäyttävin oli minulle tämä: intohimo jonkin asian, omalla kohdallani unelmatyön, tavoittelemiseksi voi olla parhaimmillaan eteenpäin ajava positiivinen voimavara, mutta se voi myös kaventaa näkökenttää ja saada unohtamaan kaiken muun itselle tärkeän. On vaikea olla onnellinen ja voida hyvin, jos tavoittelee koko ajan jotain tulevaisuudessa siintävää. Teen edelleen koko ajan töitä muistaakseni, että tyytyväisyys ei tarkoita kehittymisen ja intohimon toteuttamisen loppua tai tyytymistä jäämään ikuisesti paikalleen elämän riepoteltavaksi, vaan on positiivinen asia. Parhaimmillaan hetkessä eläminen ja tyytyväisyys tasapainottavat samalla, kun intohimo ajaa eteenpäin arvojen ohjaamaan suuntaan.

Lisäksi oman identiteetin ja hyvinvoinnin täytyy rakentua monen asian varaan, eikä niitä voi perustaa vain yhteen intohimoon tai ulkoisiin olosuhteisiin ja tavoitteisiin. Onnellisuus ei voi riippua siitä, menestyykö valitsemallaan urapolulla tai sattuuko saamaan jonkin työn muiden hakijoiden joukosta.

Mielestäni kyse on positiivisesta kierteestä. Kun teen itselleni sopivia valintoja ja pystyn nauttimaan arjesta, voin hyvin. Kun voin hyvin, voin kuunnella itseäni ja tehdä lisää oikeita valintoja. Hyvinvointi mahdollistaa asioita. Ihan tavallinen arki pitäisi rakentaa voimavaroja tuottavaksi eikä vain niitä syöväksi. Erityisesti riittävä uni, säännöllinen ja oikeanlainen ruoka sekä fyysisen aktiivisuuden lisääminen ovat olleet itselleni tärkeitä, kun olen pyrkinyt nostamaan energiatasojani. Siten jaksan pitää kurssin kohti tärkeimpiä tavoitteitani ja keskittyä elämään ja kokemaan.

Luulin aiemmin, että ura olisi minulle todella tärkeä elämän osa-alue. Jossain vaiheessa minulla oli tiettyjä mielikuvia ja asemia, joita uskoin haluavani. Osa toiveista on karissut kauan sitten, kun olen oppinut lisää siitä, mistä oikeasti pidän. Monenlaisten haastavien urapohdintojen ansiosta unelmillani on nyt perustellumpi asema mielessäni – toki lisäsyvyyttä ja uusia ulottuvuuksia voi aina saada, kun oppii tuntemaan itsensä vielä paremmin.

Oman coren eli arvojen ja tavoitteiden ymmärtäminen auttaa toivottavasti jatkossa välttämään suurimman voimavarasyöpön, jonka tiedän: muihin vertailemisen ja kateuden. Sen, kun katsoo sivusta tuttujen samanikäisten (tai vielä pahempaa – nuorempien) urakehitystä ja LinkedIn-uutisia, ja kaikki muut tuntuvat tekevän ja saavuttavan hienompia asioita kuin minä. Vielä kun niputtaa monen henkilön tekemiset ja kaikkien elämänalueiden saavutukset yhteen (ura, koti, perhe, vapaa-aika jne.), saa epämääräisen harmituskakun painamaan vatsaa ja pienen paholaisen kuiskailemaan korvaan, että sinä et koskaan saa kaikkea sitä mitä muut.

Pitääkin yrittää muistaa, että omien arvojen noudattaminen vaatii uhrauksia. Kaikkea ei voi saada, eikä muihin vertaileminen auta tuntemaan onnea omista valinnoista. Sellainen vain syö turhaan energiaa. Pitää tietää, mitä itse pitää tärkeimpänä, ja keskittyä toteuttamaan sitä. Samalla voi ilolla ja rauhassa kannustaa muita, jotka toteuttavat omia tavoitteitaan.

10/09/2018Ei kommentteja

Minimalismi saattaa ratkaista työnhakuongelmasi

Kävimme Aman kanssa keväällä haastattelemassa moniosaajia Italiassa ja Saksassa liittyen Kumouksen kansainvälistymishankkeeseen. Halusimme selvittää, miten “meidän tyypit”, siis kohderyhmämme, kokevat työnhaun eri maissa. Mitkä ovat suurimmat haasteet, kun moniosaaja etsii uutta työpaikkaa?

Haastattelemallamme moniosaajalla oli tyypillisesti takataskussaan jokin korkeakoulututkinto, joka ei ollut valmistanut häntä suoraan mihinkään tiettyyn ammattiin. Yksi vastaus toistui haastatteluissa usein: on turhauttavaa, kun rekrytoijat eivät arvosta laajaa osaamista. Yksi Berliinissä tapaamani moniosaaja kertoi chai latten ääressä, miten rekrytoija oli sanonut suoraan, että hakemuksesta ja CV:stä näyttää puuttuvan fokus.

Miten raivostuttavaa, moniosaaja totesi. Tässä sitä on kerätty monipuolista osaamista, ja nyt sitä on kuulemma liikaa. Eikö rekrytoija ymmärrä, miten arvokasta laaja-alainen kokemus voi olla?

Tämä ongelma on yleinen myös suomalaisen moniosaajan työnhaussa. Minulla on kuitenkin hyviä uutisia: kyse ei ole oikeastaan rekrytoijien kapeakatseisuudesta, vaan väärinymmärryksestä. Suurin ongelma löytyy kommunikaatiosta ja työnhaun käytännöistä.

Laaja kokemus ei nimittäin tarkoita sitä, että sitä kaikkea kannattaisi esitellä töitä hakiessaan. Tämä ei johdu siitä, että rekrytoijat lähtökohtaisesti vierastaisivat laaja-alaisuutta. Suurempi syy on se, että heillä ei ole aikaa kahlata läpi koko kokemushistoriaasi ja poimia sieltä olennaisia asioita hakemaasi työpaikkaa ajatellen.

Tämä kahlaaminen ja poimiminen on sinun, eli työnhakijan, tärkein tehtävä. Jos yrität ulkoistaa tämän tehtävän hakemuksen ja CV:n lukijalle, et todennäköisesti pääse haastatteluun. Rekrytoijalla ei ole aikaa tehdä työtä, jonka tekeminen kuuluisi sinulle.

Asiaa voi olla hyödyllistä ajatella minimalismin kautta. Minimalismi on trendi, joka on hiipinyt viime aikoina lähes jokaiselle elämän osa-alueelle. Design-maailmasta yksinkertaistaminen on edennyt muunmuassa vaatekaapin karsimiseen ja kodin tavaroiden “konmarittamiseen”. Seuraavaksi minimalismi saisi iskeä työnhakudokumentteihin.

Jos moniosaaja laittaa työhakemukseen ja CV:hen kaiken mahdollisen osaamisen ja kokemuksen, kyse ei tietenkään aina ole laiskuudesta karsia sisältöä juuri haettavaan tehtävään sopivaksi. Aivan yhtä usein syynä on se, että huolella kerätyn osaamisen mainitsematta jättäminen tuntuu liian suurelta riskiltä. Jos CV:ssä kertoo kaiken osaamisensa, voi tuudittautua ajatukseen, että työnhakumenestys ei jäänyt kiinni ainakaan siitä, että olisi unohtanut mainita jotakin. Toisaalta tietojen karsiminen voi tuntua myös epärehelliseltä, jos sen näkee kiiltokuvamaisen hakijaprofiilin rakentamisena. Olennaisten asioiden esiintuominen ja epäolennaisten karsiminen on kuitenkin palvelus rekrytoijalle. Kun laittaa selkeyden ja luettavuuden etusijalle, kyse ei ole feikkaamisesta tai tiedon pimittämisestä.

Hakemus kannattaa siis kirjoittaa minimalismiperiaatteella: jos jotakin osaamisaluetta ei mainita työpaikkailmoituksessa, sitä ei todennäköisesti kannata mainita myöskään hakemuksessa. Jos taas et hae ilmoituspaikkaa vaan olet löytänyt tarvetyöpaikan (hyvä sinä!), tee tarvekartoitus huolella, jotta tiedät mitä mainita. Molemmissa tapauksissa on hyvä idea soittaa hakemaasi paikkaan, jos et ole ihan varma mitä kannattaa mainita ja mitä jättää kokonaan hakemuksen ulkopuolelle. Näin varmistut siitä, että hakemuksen lukija ehtii saada käsityksen juuri siitä osaamisesta, joka on tärkeintä kyseisessä tehtävässä.

Käytännön vinkkejä hakemuksen kirjoittamiseen saat torstaina 23.8.2018 klo 18-19 pidettävästä Kumouksen ilmaisesta webinaarista, jonka aikana kirjoitamme livenä työhakemuksen ilmoituksen pohjalta. Ilmoittaudu mukaan webinaariin täällä!

04/09/2018Ei kommentteja

Uusi tapa sanoa työnhakijalle ”Ei kiitos”

Työnhakijana olen jaksanut innostua monesta rekrytointiprosessista. Kuitenkaan en ehkä enää odota, sitä yhtä ja oikeaa (työtä) tulevan kohdalleni. Moni avoimeksi ilmoitettu työ on vaikuttanut osaamiseni kannalta mahdolliselta ja mielenkiintoiselta. Uskon, että keväällä 2017 alkanut Kumouksen asiakkuuteni on auttanut minua saavuttamaan monia kymmeniä työhaastatteluja. Olen päässyt loppusuoralle moniin soveltuvuusarviointeihin ja (ehkä kuvitteellisen) toiseksi parhaan sijan olen saavuttanut useamman kerran. Ponnisteluni ovat myös tuottaneet tulosta: olen työllistynyt. Olen kuitenkin jatkanut aktiivista työnhakua, sillä työllistyminen tapahtui määräaikaiseen työsuhteeseen.

Kevään 2018 aikana koin kolmessa työnhakuprosessissa kuitenkin mielenkiintoisen ilmiön, josta haluan kertoa teille. Minulle viestittiin monin eri tavoin, että osaamisestani ollaan oikeasti kiinnostuneita, mutta. Ja tuo mutta sai peräänsä erilaisia selityksiä.

Yksi niistä oli seuraava: ”Olemme keskeyttäneet rekrytointiprosessin tähän tehtävään organisaatiouudistusten takia. Haluamme kuitenkin kertoa sinulle, että olemme kiinnostuneita osaamisestasi ja toivomme, että voisimme hyödyntää sitä organisaatiossamme. Olemme yhteydessä sinuun 30 päivän sisällä, kertoaksemme tarkemmin suunnitelmistamme.” Vastasin tähän viestiin kohteliaasti omat kiitokseni, kerroin olevani hyvin kiinnostunut tästä organisaatiosta ja toivoin kuulevani heistä pian. No, tuo 30 päivää meni jo ainakin 2 x 30 päivää sitten. Organisaatiosta ei kuulunut mitään.

Toisessa haastattelussa minulta kysyttiin, että olenko käytettävissä toiseen kesän alussa avoimeksi tulevaan tehtävään, jos en nyt tulisi valituksi siihen tehtävään, johon minua haastateltiin. Haastattelija sanoi, että osaamiseni sopisi täydellisesti juuri tähän tulevaan tehtävään ja ettei heidän tarvitsisi käynnistää uutta rekrytointiprosessia, jos sopiva henkilö löytyisi muuta kautta. Luonnollisesti ilmoitin olevani kiinnostunut tästä toisestakin tehtävästä. Kevään aikana vaihdoimme pari viestiä tämän uuden tehtävän tilanteesta ja minulle kerrottiin sen tulevan avoimeksi kesäkuun alussa. Tässäkin yhteydessä kysyttiin, että olenko vielä käytettävissä. Ilmoitin olevani. Kesäkuun alku tuli ja meni, eikä mitään yhteydenottoa kuulunut.

Tässä vaiheessa aloin jo ajatella, että tällainen toimintamalli, jossa osoitetaan työnhakijaa kohtaan potentiaalista tulevaisuuden kiinnostumista, saa hylkäämisenkin tuntumaan imartelulta. Alkuperäisten työtehtävien menettäminen ei tuntunut enää niin pahalta, koska samalla kaulaani oli ripustettu odotus jostain minulle vielä sopivammasta tehtävästä lähitulevaisuudessa.

Samalla kuitenkin huomasin, ettei kahta ilman kolmatta. Minulle oli hyvin täsmällisin sanakääntein kerrottu eräästä organisaatiosta, että juuri minun kokemustani ja osaamistani paremmin vastaava tehtävä on suunniteltu laitettavan avoimeksi elokuun aikana. Organisaation edustajan kanssa käydyissä keskusteluissa ja kirjeenvaihdossa on kerrottu asioita, jotka todella ovat onnistuneet vakuuttamaan minut siitä, että he haluaisivat minut tuohon tehtävään. Olen kuitenkin nyt alkanut epäillä. Jos asia ei ole niin kuin minulle on kerrottu, mietin toisaalta miksi kyseinen organisaatio olisi jaksanut nähdä tämän kaiken vaivan. Edellä mainittujen kahden kokemuksen myötä, olen kuitenkin alkanut uskoa siihen, että tämä tulevaisuudessa olevan ”paremmin juuri minulle sopivan tehtävän” maalailu mieleeni, onkin ollut vain uusi tapa sanoa ”Ei kiitos”. Minun ei ole tarvinnut kieriskellä jossitteluissa, koska jokaisen alkuperäisen rekrytointiprosessin jälkeen olen jäänyt oikeasti todella tyytyväiseen tilaan. Tässä tulevaisuutta odottavassa tilassa olen ajatellut, että lupaus lunastettaisiin myöhemmin.

Uusi tapa sanoa ”Ei kiitos” pitää luonnollisesti sisällään työnantajan oikeuden tarkastella tilannettaan tarvittaessa uudelleen. Ehkä organisaatiouudistuksen myötä tehtävää ei enää tarvinnutkaan täyttää tai ehkä tuon ”yhteydessä 30 päivän sisällä” lähettänyt henkilö, ei itse enää ollut organisaation palveluksessa ja tuota lupauksen lunastamista ei ollut delegoitu kenellekään. Tuo elokuun hypoteettinen toteutuma odottaa ratkaisuvuoroaan sopivasti kesän toiselle puolelle. Mitä vain voi sitä ennen tapahtua, kenelle tahansa. Olen saanut uuden kiinnostavan pidempiaikaisen työn ja suunnittelen muuttoa toiselle paikkakunnalle. Nuo aikaisemmin esittelemäni kaksi työtä eivät olisi enää minulle mahdollisia maantieteellisen sijaintinsa takia, mutta tuo kolmas ja viimeisin polttelee vielä mielessäni. Nähtäväksi jää miten tämän työn kanssa tulee käymään.Mirkku Valkola on itsenäinen asiantuntija, joka ohjaten, valmentaen ja kouluttaen auttaa ihmisiä tunnistamaan omat vahvuudet ja osaamisen.

Seuraa meitä

soc-kmsfbx
soc-kmsigx

© 2018 Kumous Career Partners Oy (Ltd.)

Kumous Career Partners Oy

Konepajankuja 1

00510 Helsinki

Finland