fbpx

27/02/2019

Käytätkö luovaa ajattelua apuna urasuunnittelussa? Näistä syistä se kannattaa

Luova ajattelu -sanapari herättää monenlaisia tunteita ja assosiaatioita. Toisille se saattaa tuoda mieleen kuvan sormiväreillä tuhrustelemisesta, toisilla taas uusia ja innovatiivisia ideoita pulppuavan propellipään. Luova ajattelu voi olla kaikkea tätä, mutta se on myös paljon yksinkertaisempia asioita. Luovuus on tapa ajatella ja yhdistellä asioita uudella tavalla. Se on myös rohkeutta kysyä miksi, olla utelias ja tehdä kokeiluja ilman varmuutta lopputuloksesta. Luovaa ajattelua voi kehittää ja harjoittaa jokainen, joka asiasta on yhtään kiinnostunut. Menetelmät eivät ole vaikeita toteuttaa eivätkä vaadi esimerkiksi erityisiä taiteellisia taitoja.

Luovan ajattelun suurin este on epäonnistumisen pelko ja jämähtäminen vanhoihin ajatusmalleihin. Olen itse toiminut lähes koko työurani asiantuntijatyössä. Joitakin vuosia sitten heräsin ajatukseen, että työstäni puuttuu jotakin, ja työ tuntui harmaalta. Syy ei ollut työyhteisössä eikä työn sisällössä vaan siinä, että halusin tuottaa itse jotakin, toimia luovasti. Ratkaisu löytyi lopulta omasta menneisyydestäni – päätin lähteä opintovapaalle ja jatkamaan draamakasvatuksen opintojani.

Urasuunnittelu on muutakin kuin parikymppisenä tehty ammatinvalintatesti

Oman urapolun suunnittelu on tietyllä tapaa omaan napaan tuijottelua. Kuka minä olen, mitä osaan –  osaanko mitään, miten tuotteistan osaamiseni, ovatko muut parempia, mitä minä haluan työelämältä, pitäisikö kuitenkin opiskella vähän lisää? Tässä ajatusten ja vaihtoehtojen kaaoksessa on välillä tuskallista rypeä itsekseen. Selkeyttä ja suuntaviivoja on kuitenkin mahdollista hahmotella ja konkretisoida luovan ajattelun sekä prosessimaisesti etenevien työkalujen ja menetelmien avulla. Lisäksi kannattaa hakeutua muiden uraansa miettivien seuraan. Kun kootaan yhteen joukko tällaisia pohdiskelijoita, huomataan nopeasti, että meitä onkin monta samassa veneessä. Uskon, että vertaisoppiminen on yksi avain oman luovan ajattelun kehittämisessä. Se on kykyä kuulla ja kuunnella, ja samalla tulla itse kuulluksi.

Urasuunnittelumalli luovan prosessin keinoin

Urasuunnittelu palvelumuotoilun keinoin eli uramuotoilu (career design) tuo luovan ajattelun osaksi oman uran vaiheittaista suunnittelua ja omannäköisen tulevaisuuden rakentamista. Käytännössä uramuotoilu tarkoittaa oman osaamisen ja uravaihtoehtojen työstämistä hyödyntäen palvelumuotoilun työkaluja sekä oman ajattelun haastamista poispäin perinteisistä kaavoista. Uramuotoilun prosessi vaatii aikaa – pikavoittoja ei ole luvassa. Toisaalta kohtaat sitäkin enemmän uusia oivalluksia!

Itse olen koulutuksissani ja opetuksessa käyttänyt erilaisia luovia menetelmiä. Suosikkejani ovat improvisaatioteatterin hyvin yksinkertaiset, mutta aina yhtä toimivat harjoitukset. Assosiaatioleikit virittävät aivot uusille taajuuksille. Täydellisyyden tavoittelu ja epäonnistumisen pelko ovat saaneet kyytiä mahdottomalta tuntuvien ja naurua tuottavien harjoitusten avulla.

Mitä jos saatavillasi ei juuri nyt ole muiden urapohdiskelijoiden ryhmää tai improvisaatioporukkaa? Ei hätää!

Kokeile näitä urasuunnittelun työkaluja kotona:

  1. Ideoinnin apuna toimii hyvin vanha kunnon mind map -työkalu. Kokeile seuraavalla kerralla tehdä niin, että asetat teemaksi yhden asian, joka sinua pelottaa työnhaussa/urasuunnittelussa. Sitten tee samasta teemasta vahvuuksien mind mapin, käännät pelot ja heikkoudet vahvuuksiksi.
  2. Kokoa itsellesi oma tukijoukko. Se voi koostua entisistä ja nykyisistä kollegoista, ystävistä, harrastuskavereista, perheenjäsenistä. Kysy heiltä miten he näkevät sinut työkaverina tai millaisia vahvuuksia sinulla on. Voit keskustella myös tämän porukan kanssa uusista ura-ajatuksistasi ja pyytää heitä ideoimaan kanssasi.
  3. Tee paljon käsilläsi. Digitalisaation aikana kaiken voisi kyllä tehdä eri laitteilla, mutta ideointi ja uuden työstäminen saattaa sujua helpommin perinteisesti kynän ja paperin avulla. Koita kuvata ajatuksiasi piirtämällä, riittää että osaat tehdä nuolia, palloja, viivoja ja laatikoita. Käytä värejä.
  4. Anna aikaa ajatuksille. Toisilla ajatusten prosessointia edistää liikunta ja ulkoilu, toisilla uni tai jokin tekeminen, joka antaa ajatuksille vapaan tien juosta. Pakottamalla syntyy harvoin hyvää.
  5. Taiteen kokeminen, missä muodossa tahansa.

PS. Miten tämä teksti syntyi?

Kunnon humanistin tavoin ryhdyin tutkimaan erilaisia lähteitä ja artikkeleita, jotka käsittelivät luovuutta, luovaa ajattelua ja luovan ongelmanratkaisun prosessia. Miten paljon muilla onkaan viisasta sanottavaa tästä asiasta. Pohjaton suo! Lopulta jätin tutkimustyön sivuun. Otin vihkon ja värikynät esiin. Luotin siihen, että minulla on ihan riittävästi omakohtaista tietoa asiasta. Tein mindmapin ja hahmottelin pääkohdat. Keskustelin itsekseni. Ja näin teksti lähti rullaamaan.

Riina Virkkunen toimii yrittäjänä, liiketalouden opettajana ja draamapedagogina. Kokeilujen, uteliaisuuden ja lisäkouluttautumisen kautta osaamista on kertynyt niin koulutuksen ja opetuksen, uraohjauksen, palvelumuotoilun, markkinoinnin kuin asiakasjohtamisen kentältä. Uramuotoilun testaaminen perustuu omakohtaiseen kokemukseen: miten omasta osaamisesta saa rakennettua itsensä näköisen työuran?

15/02/2019

Miten pukeutua CV-kuvaa varten?

Blogikirjoitus on julkaistu alunperin Jenna Lehtosen sivuilla.

Värillä on väliä. Jos haluat itsestäsi edustavan ja uskottavan profiilikuvan, kuvaukseen kannattaa saapua huolella valitussa asussa. Se ei välttämättä riitä, että panostat kuvaan. Kannattaa panostaa myös siihen, mitä valikoit yllesi. Muista, että kukaan meistä ei näytä kansikuvatähdeltä herätessään. Jos olet yhtä kalpea kuin Tikkurilan valkoinen seinämaali, älä pukeudu beigeen tai harmaaseen, joka todennäköisesti syö kaiken jäljelle jääneen värin kasvoiltasi. Mikäli olet epävarma siitä, mitkä värit sopivat omaan ihosävyysi, kannattaa harkita ammattilaisen apua. Stylistit, kampaajat ja meikkaajat ovat sitä varten. Silmien ja hiusten väri vaikuttavat kokonaisuuteen yhtä lailla kuin se, käytätkö meikkiä.

Kun joku katsoo ansioluetteloosi, hän näkee ensimmäisenä kuvan. Sen on näytettävä sinulta. Mieti, millainen tyyppi olet ja millaiseen työpaikkaan olet hakemassa. Pukeudu CV-kuvaan sen mukaisesti. Huolehdi myös siitä, että kuvasi ei ole liian vanha. Jos olet viimeksi kuvauttanut itsesi vuosia sitten, on aika päivittää otos. Muista, että pätevään kuvaajaan kannattaa investoida. Lähtökohtaisesti ansioluetteloon ei pidä liittää vessassa otettua selfietä.

Väri on viesti

Jos etsit töitä luovasta mainostoimistosta, sinun ei välttämättä tarvitse napittaa kauluspaitaa ylös asti. Jos taas haluat päätyä konservatiiviseen ja vanhakantaiseen organisaatioon, huppari kannattaa jättää kotiin. Puntaroi, mitä varten kuvia tarvitset. Mitä haluat niillä viestiä? Valitsemalla ajattomat vaatteet ja neutraalin ympäristön, kuvasi kestää aikaa. Jos kuvautat itsesi keskikesän vehreydessä t-paita päällä, kuvasi on automaattisesti sidottu vuodenaikaan. Älä unohda värien psykologiaa. Sininen on kylmä ja virallinen väri. Punainen toimii paremmin silloin, kun haluat herättää jonkun huomion.

Tyypillinen LinkedIn-kuva on neutraali studiokuva, jossa henkilö hymyilee kauluspaita yllään. Tällainen kuva sopii suurimmalle osalle loistavasti. Jos kuitenkin haluat erottua massasta, kliininen ratkaisu ei välttämättä ole paras vaihtoehto. CV-kuvaa varten ei ole olemassa mitään yhtä ja oikeaa ratkaisua, joten voit kuvauttaa itsesi kahvilassa tai kadulla. Värejä ja pintoja kannattaa kuitenkin miettiä etukäteen. Tärkeintä on, että viihdyt sekä ympäristössä että vaatteissasi.

Voit mainiosti ehdottaa kuvaajalle paikkaa, jossa tunnet olosi kotoisaksi. Epävarmuus ja jännittyneisyys paistaa kuvasta läpi, joten itsevarma ja rentoutunut olo on tavoittelemisen arvoinen olotila. Sen saavuttaa, kun palkkaa eteensä ammattikuvaajan eikä serkun veljen vaimoa, jolla on eilen ostettu järjestelmäkamera.

Välttele tiheitä graafisia kuvioita

Pukeutumisessa kannattaa vältellä logoja, tiheää raitaa, ruutuja ja graafisia kuvioita. Kokomusta asukokonaisuus toimii hautajaisissa, mutta harvemmin CV-kuvassa. Kirkas punainen ei myöskään ole ole kaikista imartelevin vaihtoehto, sillä punaisuus heijastuu usein kasvoille. Mitä tahansa päällesi puetkaan, käytä sopivan kokoisia vaatteita. Ylisuuret ja muodottamat tai liian kireät yläosat näyttävät kuvassa huonolta. Vielä huonommalta näyttää, jos päälläsi on kireä toppi ja väärän kokoiset rintaliivit. Kaikista lyhyin hame kannattaa jättää kotiin, jos aiot istua kuvassa. Vaikka CV-kuvassa harvemmin kuvataan sinua kokonaan, tunnet olosi varmemmaksi ilman viuhahtelumahdollisuutta. Jos päädyt kauluspaitaan, muista silittää se. Ryppyiset vaatteet ovat valokuvaajan painajainen.

Toimivia värejä ovat ne, jotka tuovat esiin parhaita puoliasi. Vaaleansininen korostaa sinisiä silmiä, kirkas keltainen puolestaan oliivin sävyistä päivettynyttä ihoa. Vaihtoehtoja on yhtä paljon kuin ihmisiä. Se mikä näyttää hyvältä naapurin Pirkon päällä, ei välttämättä sovi sinulle. CV-kuvassa tärkeintä roolia näyttelet sinä itse, joten vaatteiden on hyvä jäädä kakkoseksi. Leopardikuosit, aurinkolasit, isot huivit ja korvakorut sekä näyttävät hatut kannattaa jättää kotiin. Toimiva klassikkovaihtoehto on pukeutua tummansiniseen bleiseriin, jonka alla on valkoinen paita. Kirkkaan valkoisen sijaan kannattaa mieluummin valita luonnonvalkoinen tai helmiäisen sävyinen versio.

Blogin pääkuvassa vasemmalla on esimerkki siitä, miten ei kannata pukeutua, ja oikealla versio, joka sopii kantajalleen. Loppupeleissä pääset helpoimmalla, kun kysyt itseltäsi, mitä puet päällesi ensimmäisenä työpäivänä? Siinä on vastauksesi.

Muista ainakin nämä viisi asiaa

1. Silitä vaatteet.

2. Unohda logot, raidat ja tiheät graafiset kuviot. Pääosassa olet sinä.

3. Korosta väreillä parhaita puoliasi. Tummansininen on varma valinta.

4. Jätä näyttävät korut ja asusteet kotiin.5. Jos olet epävarma, pyydä apua ammattilaiselta.

Kumouksen vieraskirjoittaja Jenna Lehtonen on kuvajournalismia opiskellut YTM, joka työskentelee freelance-valokuvaajana ja toimittajana. Tutustu Jennaan ja lue hänen blogiaan osoitteessa jennalehtonen.com.

03/12/2018

Onko alanvaihto mahdollisuus parempaan uraan vai tyhjä kortti?

Koskaan ei ole liian myöhäistä, vai onko sittenkin? Uusista mahdollisuuksista ja unelmien tavoittelemisesta saatetaan antaa nykyisessä Instagram-maailmassa liiankin ruusuinen kuva. Olen pohtinut alanvaihtoon liittyviä asioita viime aikoina monelta eri kantilta ja kuullut monenlaisia tarinoita – kaikki erilaisia.

Usein alanvaihtajana esitellään henkilö, joka kyllästyi kovaan liike-elämään ja ryhtyi joogaopettajaksi, tai tehdastyöläinen, joka joutui karusti irtisanotuksi ja kouluttautui sen jälkeen lähihoitajaksi. Lehtiä lukiessa nuo vaihtoehdot tuntuvat olevan pinnalla. Joogaopettajan ammatti kuvastaa tietynlaista vapautta, kaukokaipuuta ja rentoutta, vaikka varsinkin yrittäjänä työ voi olla hyvin rankkaa ja epävarmaa. Lähihoitajaksi kouluttautuminen taas mielletään usein järkiratkaisuksi. Alalla riittää ainakin töitä, vaikka palkka ei olekaan korkea.

Syitä alanvaihdolle on monia. Usein viimeinen sysäys tulee vasta pakon edessä, jos töitä ei omalta aiemmalta alalta löydy tai ainakin niiden löytyminen on erittäin vaikeaa. Välillä uudelle uralle ajaa muutoksenhalu, uteliaisuus ja turhautuminen aiempaan työhön. Toiset lähtevät reippaasti kokeilemaan uutta suuntaa, vaikka sitten joogaopettajana, ja irtisanoutuvat vanhasta työpaikastaan.  

Aina ei edes tarvita uutta koulutusta, ainoastaan rohkeutta ja roppakaupalla onnea. Toinen ala ja ura saattaa alkuun vaikuttaa huomattavasti vanhaa työpaikkaa houkuttelevammalta, sopivammalta, kiehtovammalta ja töitäkin näyttäisi olevan enemmän tarjolla. Joskus odotukset kohtaavat ja uudella alalla jatketaan innolla, toisinaan taas joudutaan pettymään. Tavallisesti käy jotain siltä väliltä. Rohkeuden ja uskon rinnalle kannattaa tuoda realismia.

Jos käy hyvä tuuri, voi hieman vahingossa päästä uudella alalla mukaan kiinnostavaan projektiin ja yrittää alanvaihtoa sitä kautta. Itselleni kävi näin. Olin jo huomannut, että urani kielialalla oli taputeltu läpi ja tarvitsin jotakin uutta. Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, taustojen selvittelystä ja ihmisten neuvomisesta, joten HR-ala kuulosti minulle sopivalta. Pääsin mukaan haasteelliseen henkilöstöhallinnon projektiin. Pesti oli määräaikainen, mutta opin 1,5 vuoden aikana paljon. Opin asioista myös oman projektini ulkopuolelta seuraamalla muita työntekijöitä ja halusin jatkaa pidemmälle henkilöstöhallinnon alalla.

Pidin tärkeänä, että hankkisin jonkinlaisen teoreettisen pohjan uudelta alalta, joten kävin työn ohessa henkilöstöpäällikön koulutuksen Markkinointi-instituutissa. En ole kuitenkaan niin vakuuttunut siitä, että opiskelu kannattaa aina. Joskus opintoja saattaa olla liikaakin ja kaikkea ei edes kannata ansioluettelossa mainita. Aikuisena kannattaa miettiä, voiko opiskella jotakin konkreettisesti työhön kuuluvaa ja mieluummin työn ohessa. Työkokemus on se, jota arvostetaan enemmän ja itsekin koen oppineeni todellisissa tilanteissa niin paljon enemmän. Toki joillakin aloilla ei voi toimia ilman tiettyä koulutusta.

Seuraavaksi lähdin rohkeasti hankkimaan lisäkokemusta uudelta alaltani – Budapestiin. Palkan takia sinne ei kannattanut lähteä, mutta positio kiinnosti kovasti. Kaiken kaikkiaan sain lisää hyödyllistä HR-generalistin työkokemusta. Lisäksi pääsin tukemaan Ranskassa olevia työntekijöitä ja puhumaan ranskaa (minulla on aikaisemmasta elämästäni ranskan maisterin tutkinto). Nyt olen kuitenkin taas siinä tilanteessa, että etsin töitä. En ole kuitenkaan katunut, että lähdin uudelle uralle. HR-alalla on paljon työpaikkoja, mutta myös paljon kilpailua. Ala kiinnostaa yhä kovasti. Mielestäni voin käyttää HR-alalla hyvin vahvuuksiani ja opiskelen koko ajan itsenäisesti lisää.  Helppoa ja ruusuista alanvaihto ei kuitenkaan ole ollut.

Paljon puhutaan siitä, että nuorena uran aloittaminen ei ole helppoa, mutta helppoa ei ole myöskään vaihtaa alaa keskellä uraa. Sitkeä ja ahkera pitää olla, ja keski-ikäisenä osaa paremmin miettiä työmarkkinoiden vaatimuksia, jotka toisaalta muuttuvat koko ajan.  

Mielestäni monet yritykset saattavat katsoa epäilevästi henkilöä, joka on hypännyt alalta aivan toiselle vasta kypsemmällä iällä.  Rohkeutta ja normeista poikkeamista ei arvosteta tarpeeksi. Jollain tavalla odotetaan, että työntekijät pysyisivät samalla tiellä vuodesta toiseen, vaikka naistenlehdissä ja elämäntaidon oppaissa kannustetaankin toimimaan ihan toisin.

Voisi kuvitella, että uralla muutossuunnan tehneillä on tuoretta motivaatiota jäljellä. Jos vaihtaa alaa vaikkapa nelikymppisenä, saattaa hyvinkin olla työuraa jäljellä vielä melkein 30 vuotta.  Erilaisuutta ja rohkeita muutoksia pitäisi arvostaa enemmän ja antaa mahdollisuuksia. Alaa vaihtanut työntekijä on myös valmis työelämässä väistämättä eteen tuleviin muutoksiin, uuden oppimiseen ja epävarmuuteen.

Kumouksen vieraskirjoittaja Katju Helminen on ranskaa pääaineenaan lukenut FM, joka asuu Helsingissä. Katju on alanvaihtaja, joka on ennen HR-uraansa työskennellyt mm. matkailu- ja käännösalalla. Katjulla on myös henkilöstöpäällikön tutkinto Markkinointi-instituutista.

11/09/2018

3+ oivallusta itsetuntemuksesta ja voimavarojen ylläpitämisestä työnhaussa

Kuten monelle muullekin, kesä oli minulle työnhaun kannalta hiljaista aikaa. Toisaalta rauhoittuminen antaa aikaa syvälliselle pohdiskelulle. Olen vakituisessa työsuhteessa kiinnostavassa organisaatiossa, mutta en unelmieni työssä, ja olen siksi etsinyt uralleni seuraavaa askelta. Ylä- ja alamäet ovat seuranneet toisiaan, kun toiveeni ja mieleni ovat vaihdelleet noin vuoden kestäneen työnhaun aikana tuuliviirin lailla. Haluanko muutosta? Millaista muutosta haluan? Kesän aioin rauhoittaa ansaitusta lomasta nauttimiseen. En aikonut tehdä mitään työnhakuun liittyvää. Hieman salakavalasti niin kuitenkin kävi: ympäröivä elämänpiirini ja myös eräs lukukokemus saivat minut miettimään omia tavoitteitani ja voimavarojani uudesta näkökulmasta, joka vaikuttaa asennoitumiseeni työnhakua kohtaan.

Vietin kesäloman rennosti perheen ja ystävien seurassa. Satuin myös vihdoin lukemaan paljon kehutun kirjan Voittamisen Anatomian (Oskari Saari), joka käsittelee edesmenneen lääkärin ja valmentajan Aki Hintsan kokonaisvaltaista hyvinvointimallia. Kirja selkeytti ajatuksiani hyvinvoinnista, motivaatiosta ja tavoitteiden saavuttamisesta. Hyvinvointi ja motivaatio liittyvät Hintsan mallissa tiukasti yhteen: ”Menestys on hyvinvoinnin sivutuote”, Hintsa tapasi sanoa.

Voittamisen anatomia sisältää paljon loogista asiaa mukavasti paketoituna. Hintsan mukaan vain itsensä ja omat arvonsa tunteva ihminen voi tietää, mitä haluaa, ja sen kautta motivoitua aidosti. Ainoastaan motivoitunut ihminen voi muuttaa asioita elämässään pysyvästi. Edelleen, jotta voi tavoitella haluamaansa, on hallittava itse omaa elämäänsä. Tässä on kirjan tarjoama ihmisen motivaation ydin, ihmisen “core”. Sen lisäksi kirjassa käsitellään hyvinvoinnin osatekijöitä, kuten palautumista ja ravintoa, keinoina tukea omaa hyvinvointia ja mahdollistaa sellainen elämä, jota ihminen tavoittelee.

Olen kokenut ongelmaksi oman tuuliviirimäisen päättämättömyyteni siitä, mitä oikeasti haluan tehdä. Välillä olen tyytyväinen nykytilanteeseen, toisina hetkinä haluan keskittyä uran edistämiseen uuteen suuntaan, seuraavana päivänä haaveilen perheestä tai paluumuutosta ja pian taas innostun ajatuksesta hankkiutua töihin ulkomaille. Tavoitteiden tärkeysjärjestys tuntuu muuttuvan koko ajan. Kirjan luettuani ja ajatusten rattaiden pyörittyä aikansa olen alkanut ymmärtää oman coreni jo hieman paremmin. Se on tuonut rauhaa ja hallittavuuden tunnetta arjen pyöritykseen ja auttanut ylläpitämään voimavarojani urapohdintojen myrskyissä. Pähkinänkuoressa suurin oivallukseni on, että vaikka ura onkin minulle tärkeä asia, sen paikka on arvojärjestyksessäni vasta monien muiden asioiden jälkeen. Ainoa tapa tehdä itseni onnelliseksi on, että käytän aikaani ja energiaani arvojärjestykseni mukaisesti.

Hintsan kirjan tarjoamista oivalluksista pysäyttävin oli minulle tämä: intohimo jonkin asian, omalla kohdallani unelmatyön, tavoittelemiseksi voi olla parhaimmillaan eteenpäin ajava positiivinen voimavara, mutta se voi myös kaventaa näkökenttää ja saada unohtamaan kaiken muun itselle tärkeän. On vaikea olla onnellinen ja voida hyvin, jos tavoittelee koko ajan jotain tulevaisuudessa siintävää. Teen edelleen koko ajan töitä muistaakseni, että tyytyväisyys ei tarkoita kehittymisen ja intohimon toteuttamisen loppua tai tyytymistä jäämään ikuisesti paikalleen elämän riepoteltavaksi, vaan on positiivinen asia. Parhaimmillaan hetkessä eläminen ja tyytyväisyys tasapainottavat samalla, kun intohimo ajaa eteenpäin arvojen ohjaamaan suuntaan.

Lisäksi oman identiteetin ja hyvinvoinnin täytyy rakentua monen asian varaan, eikä niitä voi perustaa vain yhteen intohimoon tai ulkoisiin olosuhteisiin ja tavoitteisiin. Onnellisuus ei voi riippua siitä, menestyykö valitsemallaan urapolulla tai sattuuko saamaan jonkin työn muiden hakijoiden joukosta.

Mielestäni kyse on positiivisesta kierteestä. Kun teen itselleni sopivia valintoja ja pystyn nauttimaan arjesta, voin hyvin. Kun voin hyvin, voin kuunnella itseäni ja tehdä lisää oikeita valintoja. Hyvinvointi mahdollistaa asioita. Ihan tavallinen arki pitäisi rakentaa voimavaroja tuottavaksi eikä vain niitä syöväksi. Erityisesti riittävä uni, säännöllinen ja oikeanlainen ruoka sekä fyysisen aktiivisuuden lisääminen ovat olleet itselleni tärkeitä, kun olen pyrkinyt nostamaan energiatasojani. Siten jaksan pitää kurssin kohti tärkeimpiä tavoitteitani ja keskittyä elämään ja kokemaan.

Luulin aiemmin, että ura olisi minulle todella tärkeä elämän osa-alue. Jossain vaiheessa minulla oli tiettyjä mielikuvia ja asemia, joita uskoin haluavani. Osa toiveista on karissut kauan sitten, kun olen oppinut lisää siitä, mistä oikeasti pidän. Monenlaisten haastavien urapohdintojen ansiosta unelmillani on nyt perustellumpi asema mielessäni – toki lisäsyvyyttä ja uusia ulottuvuuksia voi aina saada, kun oppii tuntemaan itsensä vielä paremmin.

Oman coren eli arvojen ja tavoitteiden ymmärtäminen auttaa toivottavasti jatkossa välttämään suurimman voimavarasyöpön, jonka tiedän: muihin vertailemisen ja kateuden. Sen, kun katsoo sivusta tuttujen samanikäisten (tai vielä pahempaa – nuorempien) urakehitystä ja LinkedIn-uutisia, ja kaikki muut tuntuvat tekevän ja saavuttavan hienompia asioita kuin minä. Vielä kun niputtaa monen henkilön tekemiset ja kaikkien elämänalueiden saavutukset yhteen (ura, koti, perhe, vapaa-aika jne.), saa epämääräisen harmituskakun painamaan vatsaa ja pienen paholaisen kuiskailemaan korvaan, että sinä et koskaan saa kaikkea sitä mitä muut.

Pitääkin yrittää muistaa, että omien arvojen noudattaminen vaatii uhrauksia. Kaikkea ei voi saada, eikä muihin vertaileminen auta tuntemaan onnea omista valinnoista. Sellainen vain syö turhaan energiaa. Pitää tietää, mitä itse pitää tärkeimpänä, ja keskittyä toteuttamaan sitä. Samalla voi ilolla ja rauhassa kannustaa muita, jotka toteuttavat omia tavoitteitaan.

10/09/2018

Minimalismi saattaa ratkaista työnhakuongelmasi

Kävimme Aman kanssa keväällä haastattelemassa moniosaajia Italiassa ja Saksassa liittyen Kumouksen kansainvälistymishankkeeseen. Halusimme selvittää, miten “meidän tyypit”, siis kohderyhmämme, kokevat työnhaun eri maissa. Mitkä ovat suurimmat haasteet, kun moniosaaja etsii uutta työpaikkaa?

Haastattelemallamme moniosaajalla oli tyypillisesti takataskussaan jokin korkeakoulututkinto, joka ei ollut valmistanut häntä suoraan mihinkään tiettyyn ammattiin. Yksi vastaus toistui haastatteluissa usein: on turhauttavaa, kun rekrytoijat eivät arvosta laajaa osaamista. Yksi Berliinissä tapaamani moniosaaja kertoi chai latten ääressä, miten rekrytoija oli sanonut suoraan, että hakemuksesta ja CV:stä näyttää puuttuvan fokus.

Miten raivostuttavaa, moniosaaja totesi. Tässä sitä on kerätty monipuolista osaamista, ja nyt sitä on kuulemma liikaa. Eikö rekrytoija ymmärrä, miten arvokasta laaja-alainen kokemus voi olla?

Tämä ongelma on yleinen myös suomalaisen moniosaajan työnhaussa. Minulla on kuitenkin hyviä uutisia: kyse ei ole oikeastaan rekrytoijien kapeakatseisuudesta, vaan väärinymmärryksestä. Suurin ongelma löytyy kommunikaatiosta ja työnhaun käytännöistä.

Laaja kokemus ei nimittäin tarkoita sitä, että sitä kaikkea kannattaisi esitellä töitä hakiessaan. Tämä ei johdu siitä, että rekrytoijat lähtökohtaisesti vierastaisivat laaja-alaisuutta. Suurempi syy on se, että heillä ei ole aikaa kahlata läpi koko kokemushistoriaasi ja poimia sieltä olennaisia asioita hakemaasi työpaikkaa ajatellen.

Tämä kahlaaminen ja poimiminen on sinun, eli työnhakijan, tärkein tehtävä. Jos yrität ulkoistaa tämän tehtävän hakemuksen ja CV:n lukijalle, et todennäköisesti pääse haastatteluun. Rekrytoijalla ei ole aikaa tehdä työtä, jonka tekeminen kuuluisi sinulle.

Asiaa voi olla hyödyllistä ajatella minimalismin kautta. Minimalismi on trendi, joka on hiipinyt viime aikoina lähes jokaiselle elämän osa-alueelle. Design-maailmasta yksinkertaistaminen on edennyt muunmuassa vaatekaapin karsimiseen ja kodin tavaroiden “konmarittamiseen”. Seuraavaksi minimalismi saisi iskeä työnhakudokumentteihin.

Jos moniosaaja laittaa työhakemukseen ja CV:hen kaiken mahdollisen osaamisen ja kokemuksen, kyse ei tietenkään aina ole laiskuudesta karsia sisältöä juuri haettavaan tehtävään sopivaksi. Aivan yhtä usein syynä on se, että huolella kerätyn osaamisen mainitsematta jättäminen tuntuu liian suurelta riskiltä. Jos CV:ssä kertoo kaiken osaamisensa, voi tuudittautua ajatukseen, että työnhakumenestys ei jäänyt kiinni ainakaan siitä, että olisi unohtanut mainita jotakin. Toisaalta tietojen karsiminen voi tuntua myös epärehelliseltä, jos sen näkee kiiltokuvamaisen hakijaprofiilin rakentamisena. Olennaisten asioiden esiintuominen ja epäolennaisten karsiminen on kuitenkin palvelus rekrytoijalle. Kun laittaa selkeyden ja luettavuuden etusijalle, kyse ei ole feikkaamisesta tai tiedon pimittämisestä.

Hakemus kannattaa siis kirjoittaa minimalismiperiaatteella: jos jotakin osaamisaluetta ei mainita työpaikkailmoituksessa, sitä ei todennäköisesti kannata mainita myöskään hakemuksessa. Jos taas et hae ilmoituspaikkaa vaan olet löytänyt tarvetyöpaikan (hyvä sinä!), tee tarvekartoitus huolella, jotta tiedät mitä mainita. Molemmissa tapauksissa on hyvä idea soittaa hakemaasi paikkaan, jos et ole ihan varma mitä kannattaa mainita ja mitä jättää kokonaan hakemuksen ulkopuolelle. Näin varmistut siitä, että hakemuksen lukija ehtii saada käsityksen juuri siitä osaamisesta, joka on tärkeintä kyseisessä tehtävässä.

Käytännön vinkkejä hakemuksen kirjoittamiseen saat torstaina 23.8.2018 klo 18-19 pidettävästä Kumouksen ilmaisesta webinaarista, jonka aikana kirjoitamme livenä työhakemuksen ilmoituksen pohjalta. Ilmoittaudu mukaan webinaariin täällä!

04/09/2018

Uusi tapa sanoa työnhakijalle ”Ei kiitos”

Työnhakijana olen jaksanut innostua monesta rekrytointiprosessista. Kuitenkaan en ehkä enää odota, sitä yhtä ja oikeaa (työtä) tulevan kohdalleni. Moni avoimeksi ilmoitettu työ on vaikuttanut osaamiseni kannalta mahdolliselta ja mielenkiintoiselta. Uskon, että keväällä 2017 alkanut Kumouksen asiakkuuteni on auttanut minua saavuttamaan monia kymmeniä työhaastatteluja. Olen päässyt loppusuoralle moniin soveltuvuusarviointeihin ja (ehkä kuvitteellisen) toiseksi parhaan sijan olen saavuttanut useamman kerran. Ponnisteluni ovat myös tuottaneet tulosta: olen työllistynyt. Olen kuitenkin jatkanut aktiivista työnhakua, sillä työllistyminen tapahtui määräaikaiseen työsuhteeseen.

Kevään 2018 aikana koin kolmessa työnhakuprosessissa kuitenkin mielenkiintoisen ilmiön, josta haluan kertoa teille. Minulle viestittiin monin eri tavoin, että osaamisestani ollaan oikeasti kiinnostuneita, mutta. Ja tuo mutta sai peräänsä erilaisia selityksiä.

Yksi niistä oli seuraava: ”Olemme keskeyttäneet rekrytointiprosessin tähän tehtävään organisaatiouudistusten takia. Haluamme kuitenkin kertoa sinulle, että olemme kiinnostuneita osaamisestasi ja toivomme, että voisimme hyödyntää sitä organisaatiossamme. Olemme yhteydessä sinuun 30 päivän sisällä, kertoaksemme tarkemmin suunnitelmistamme.” Vastasin tähän viestiin kohteliaasti omat kiitokseni, kerroin olevani hyvin kiinnostunut tästä organisaatiosta ja toivoin kuulevani heistä pian. No, tuo 30 päivää meni jo ainakin 2 x 30 päivää sitten. Organisaatiosta ei kuulunut mitään.

Toisessa haastattelussa minulta kysyttiin, että olenko käytettävissä toiseen kesän alussa avoimeksi tulevaan tehtävään, jos en nyt tulisi valituksi siihen tehtävään, johon minua haastateltiin. Haastattelija sanoi, että osaamiseni sopisi täydellisesti juuri tähän tulevaan tehtävään ja ettei heidän tarvitsisi käynnistää uutta rekrytointiprosessia, jos sopiva henkilö löytyisi muuta kautta. Luonnollisesti ilmoitin olevani kiinnostunut tästä toisestakin tehtävästä. Kevään aikana vaihdoimme pari viestiä tämän uuden tehtävän tilanteesta ja minulle kerrottiin sen tulevan avoimeksi kesäkuun alussa. Tässäkin yhteydessä kysyttiin, että olenko vielä käytettävissä. Ilmoitin olevani. Kesäkuun alku tuli ja meni, eikä mitään yhteydenottoa kuulunut.

Tässä vaiheessa aloin jo ajatella, että tällainen toimintamalli, jossa osoitetaan työnhakijaa kohtaan potentiaalista tulevaisuuden kiinnostumista, saa hylkäämisenkin tuntumaan imartelulta. Alkuperäisten työtehtävien menettäminen ei tuntunut enää niin pahalta, koska samalla kaulaani oli ripustettu odotus jostain minulle vielä sopivammasta tehtävästä lähitulevaisuudessa.

Samalla kuitenkin huomasin, ettei kahta ilman kolmatta. Minulle oli hyvin täsmällisin sanakääntein kerrottu eräästä organisaatiosta, että juuri minun kokemustani ja osaamistani paremmin vastaava tehtävä on suunniteltu laitettavan avoimeksi elokuun aikana. Organisaation edustajan kanssa käydyissä keskusteluissa ja kirjeenvaihdossa on kerrottu asioita, jotka todella ovat onnistuneet vakuuttamaan minut siitä, että he haluaisivat minut tuohon tehtävään. Olen kuitenkin nyt alkanut epäillä. Jos asia ei ole niin kuin minulle on kerrottu, mietin toisaalta miksi kyseinen organisaatio olisi jaksanut nähdä tämän kaiken vaivan. Edellä mainittujen kahden kokemuksen myötä, olen kuitenkin alkanut uskoa siihen, että tämä tulevaisuudessa olevan ”paremmin juuri minulle sopivan tehtävän” maalailu mieleeni, onkin ollut vain uusi tapa sanoa ”Ei kiitos”. Minun ei ole tarvinnut kieriskellä jossitteluissa, koska jokaisen alkuperäisen rekrytointiprosessin jälkeen olen jäänyt oikeasti todella tyytyväiseen tilaan. Tässä tulevaisuutta odottavassa tilassa olen ajatellut, että lupaus lunastettaisiin myöhemmin.

Uusi tapa sanoa ”Ei kiitos” pitää luonnollisesti sisällään työnantajan oikeuden tarkastella tilannettaan tarvittaessa uudelleen. Ehkä organisaatiouudistuksen myötä tehtävää ei enää tarvinnutkaan täyttää tai ehkä tuon ”yhteydessä 30 päivän sisällä” lähettänyt henkilö, ei itse enää ollut organisaation palveluksessa ja tuota lupauksen lunastamista ei ollut delegoitu kenellekään. Tuo elokuun hypoteettinen toteutuma odottaa ratkaisuvuoroaan sopivasti kesän toiselle puolelle. Mitä vain voi sitä ennen tapahtua, kenelle tahansa. Olen saanut uuden kiinnostavan pidempiaikaisen työn ja suunnittelen muuttoa toiselle paikkakunnalle. Nuo aikaisemmin esittelemäni kaksi työtä eivät olisi enää minulle mahdollisia maantieteellisen sijaintinsa takia, mutta tuo kolmas ja viimeisin polttelee vielä mielessäni. Nähtäväksi jää miten tämän työn kanssa tulee käymään.Mirkku Valkola on itsenäinen asiantuntija, joka ohjaten, valmentaen ja kouluttaen auttaa ihmisiä tunnistamaan omat vahvuudet ja osaamisen.

Seuraa meitä

© 2019 Kumous Career Partners Oy (Ltd.)

Designed by Bruket

Kumous Career Partners Oy

Konepajankuja 1

00510 Helsinki

Finland