Keitä olemme?

Keitä olemme?

Kumous on olemassa, jotta moniosaajat ymmärtävät osaamisensa arvon muuttuvassa työelämässä ja oppivat myymään osaamistaan aiempaa paremmin. Se on työnhaun yhteisö kaikille moniosaajille – olivat he missä kohtaa tahansa urallaan; nuoria ammattilaisia, työttömiä työnhakijoita tai konkareita käännekohdassa.

Kumouksen avulla moniosaajat onnistuvat työnhaussa. Autamme sinua tunnistamaan ja sanoittamaan osaamisesi, tarjoamme inspiroivan työnhaun yhteisön ja annamme sinulle menestymisen avaimet työnhakuun. Lisäksi teemme yhdessä työnhausta ensimmäistä kertaa hauskaa.

kmsjako
minnaq81_optimized

Minna Rantama

CEO
Minna on valtiotieteiden maisteri joka on opiskellut kansainvälistä politiikkaa ja hallintotiedettä Tampereella sekä maailmanpolitiikkaa ja viestintää Helsingissä. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä Minna on mm. hoitanut poliisikoulutuksen kansainvälisiä suhteita, järjestänyt tapahtumia rauhanjärjestössä, myynyt vaalikoneratkaisuja Suomessa ja maailmalla sekä toiminut projektipäällikkönä johtajuuskoulutuksen lanseerauksessa Suomen Partiolaisissa. Minnalle on intohimon asia että generalistit näkevät koko osaamisensa kirjon, ymmärtävät sen tarjoamat mahdollisuudet nykyistä laajemmin ja onnistuvat muotoilemaan sen houkuttelevaksi paketiksi erilaisissa työnhakutilanteissa.

Anna-Maria Leogrande

COO
Anna-Maria eli Ama on opintotaustaltaan kasvatustieteilijä ja kulttuurintutkija. Aman sydäntä lähellä ovat oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset työmarkkinat. Työttömyydestä puhuttaessa katse tulisi Aman mielestä kohdistaa rakenteelliselle tasolle yksilön syyttelyn sijaan, sillä työmarkkinat eivät tällaisenaan toimi reilusti tai läpinäkyvästi. Ama on aikaisemmin päivätöikseen edistänyt heikossa työmarkkina-asemassa olevien ryhmien työllisyyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella, tehnyt edunvalvontaa Akavan erityisaloilla sekä toiminut valmennuskurssin opettajana. Aman mielestä jokaisella meistä on oikeus toteuttaa itseään tärkeäksi ja merkitykselliseksi kokemassaan työtehtävässä.
0e81e_optimized
kmsjako

Filosofiamme

Keitä olemme?

Missiomme on se, että moniosaajilla on unelmiensa uramahdollisuudet ja osaaminen tarttua tilaisuuteen. Moniosaajista tulee työnhaun ja oman osaamisensa viestimisen taitureita, jotka onnistuvat työnhaussa ja saavuttavat näin haluamansa työpaikat.

Emme kannusta tekemään työnhakua vanhanaikaisin keinoin ja välinein, vaan kannustamme moniosaajia erityisesti tarvetyöpaikkojen hakemiseen. Tarvetyöpaikat, joista on aiemmin puhuttu piilotyöpaikkoina, löytyvät etsimällä ympäröivästä yhteiskunnasta ja yritysmaailmasta tarpeita, joihin työnhakijan oma osaaminen tarjoaa ratkaisuja. Emme jätä puhetta tarvetyöpaikoista abstraktille tasolle, vaan tarjoamme käytännöllisiä työkaluja uudenlaisen työnhaun purkamiseksi tehtävissä oleviksi palasiksi.

Moniosaajien työnhakumenestyksen lisäksi meillä on myös tavoitteita, jotka liittyvät työnhaun rakenteisiin ja moniosaajien asemaan. Rakennamme tulevaisuutta, jossa moniosaajien arvostus sekä yhteiskunnallisella että henkilökohtaisella tasolla kasvaa. Haluamme auttaa moniosaajia ymmärtämään arvonsa tämän päivän renessanssi-ihmisinä.

Seuraa meitä

© 2018 Kumous Career Partners Oy (Ltd.)

Kumous Career Partners Oy

Konepajankuja 1

00510 Helsinki

Finland